FI
SV
EN
menu icon

Uutiset

Käyntiaikapalvelut ja jälkitilaus pohjoisella alueella 1.1.2026 alkaen

19.1.2026

Tunnin aikahaarukan sisälle sovittu käyntiaikapalvelu poistuu käytöstä. Asiakkailla säilyy edelleen mahdollisuus esittää aamu- tai iltapäivätoive seminologin käynnille.

Käyntiaikapalvelut ja jälkitilaus pohjoisella alueella 1.1.2026 alkaen

Tunnin sisälle sovittua seminologin käyntiaikapalvelua on ollut jo pitkään haastavaa tarjota Lapin, Kuusamon, Taivalkosken ja Pudasjärven alueella. Pitkien etäisyyksien ja harvan seminologiverkoston vuoksi emme ole pystyneet täyttämään palvelulupaustamme käyntiaikatoiveiden osalta.

Joudumme nyt tekemään muutoksen alueen palveluihin siten, että tunnin aikahaarukan sisälle sovittu käyntiaikapalvelu poistuu käytöstä. Asiakkailla säilyy edelleen mahdollisuus esittää aamu- tai iltapäivätoive, mutta pitkien etäisyyksien vuoksi palvelun hinta nousee 1.1.2026 alkaen 27,40 euroon.

Myös jälkitilauspalveluun tulee muutoksia 1.1.2026 alkaen. Palvelu ei ole ollut käytössä Pohjois-Lapin kunnissa, ja jatkossa se poistuu kokonaan Lapin sekä Kuusamon, Pudasjärven ja Taivalkosken kuntien alueelta.

Tutustu myös näihin:

Hankkisinko paimenkoiran?

13.8.2026

Hankkisinko paimenkoiran?

Lue lisää

Vasikan lähtökunto rakentuu ennen syntymää

13.8.2026

Vasikan lähtökunto rakentuu ennen syntymää

Lue lisää

Takaisin