Iso-Vihun tila – perhevoimin kohti kestävää ja tuottavaa maidontuotantoa

Jyrki ja Susanna Koivumäellä on viisi lasta, joista jokainen on nyt vakituisesti töissä kotitilalla. Lehmien parissa ahkeroi myös perheen yksi vävy ja minä. Jatkoakin lienee luvassa, sillä lastenlasten lempipuuhia kodissa ja hoitopaikassa ovat leikkilehmien ruokkiminen ja leikkilannan kärrääminen pellolle.

Vuonna 1785 perustettu Iso-Vihun tila sijaitsee Kuninkaanlähteentien varrella Jämijärven kunnassa Pohjois-Satakunnassa.  Osoite viittaa aikaan, jolloin Ruotsin Kuninkaalle piti maakuntamatkoja varten järjestää juomapaikkoja ja sellaisen seudun harjuvoittoinen maisema kruunupäälle tarjosikin.

Hommia riittää kaikille

Iso-Vihun tila on ollut Susanna ja Jyrki Koivumäen hallussa vuodesta 1999 alkaen.

Toiminta on vuosien myötä laajentunut. Ensin oli 26 lehmää, sitten navettaa laajennettiin ja kunnostettiin moneen kertaan. Kun uusi pihatto valmistui, vanha navetta saatiin kunnostettua hiehoille. Nyt lypsäviä on liki 220 ja peltoa on käytössä yhteensä noin 500 hehtaaria.

Iso-Vihun tila alkaa olla niissä mitoissa, että töitä riittää koko perheelle ja vähän muillekin. Perheen kaikki lapset ovat tilalla töissä ja vähän riittää työtä muillekin. Varsinkin tilan naiset ovat erityisen kiinnostuneet lehmistä.

– Nuorimmainen Janica Koivumäki on varsinainen lehmänkuiskaaja, kuvailee Susanna Koivumäki.

Janican sisko Jenna Harju opiskeli ensin ajoneuvoasentajaksi, mutta jäi kotiin kesätöihin. Myöhemmin hän kouluttautui vielä oppisopimuksella maaseutuyrittäjäksi. Nyt Jenna on kotitilalla töissä. Hänen aviomiehensä huoltaa ja korjaa tilan koneita sekä osallistuu peltotöihin, jotka ovat pääosin Jennan sisarusten Jemina, Jonne ja Jimi Koivumäen vastuulla.

Lehmien nimien keksimisessä nuoret ovat myös innokkaasti mukana. Sieltä on tullut Vaakamamboa, Ydinsukellusvenettä ja ties mitä. Kun kerran odotettiin lehmää ja tulikin sonni, siitä tuli Dick.

Hyvinvointi vie eteenpäin

Karjan hyvinvointi on asia, johon tilan väki on halunnut satsata paljon, sillä terve eläin myös tuottaa hyvin.

Vesipeti on tilan tuoreimmista hyvinvointihankinnoista. Parsien vanhat kumimatot alkoivat olla tiensä päässä ja niiden joustokyky oli laskenut. Jotain piti tehdä ja siksi päätettiin asentaa vesipedit kumimattojen tilalle.

Uusien petien pohjalla on 38-millinen pehmuste ja päällä lehmäkohtainen vesikammio. Homma näyttää hyvältä, kun lehmä oppii makaamaan oikeassa kohdassa. Vesipeti joustaa mainiosti ja sorkalla on hyvä pito.

– Varsinkin kintereille tämä on parempi. Lehmä edellä mentiin siinäkin asiassa, Susanna kuittaa.

Hänen havaintojensa mukaan lehmät makoilevat uusilla alustoilla enemmän. Myös Jenna Harju on huomannut muutoksen:

– Ne, joilla on huonommat jalat, nousevat nyt paljon paremmin ylös, eikä tarvitse mennä koputtelemaan ja muistuttamaan lypsystä.

Lypsylehmille käytetään kuivikkeena turvetta, kun sitä on Jyrkin mukaan läheisiltä turvesoilta hyvin saatavilla. Umpilehmät, teuraseläimet ja nuori karja pidetään kestokuivikepohjalla.

Tautipainetta vähennetään sillä, että omalla tilalla tehdään paljon ja liikennettä muualta minimoidaan. Nurmirehu ja vilja tulevat omalta tilalta ja kaikki sonnit sekä liharotuiset lehmävasikat kasvatetaan tilalla teurasikään asti.

Hiehojen tarkkailu toimii

Tilan hiehoilla on käytössä Nedap-karjanseurantajärjestelmä ja se on toiminut hyvin. Järjestelmä mittaa aktiivisuutta ja syöntiä ja se paljastaa ongelmat ajoissa. Kerran se teki hälytyksen lehmästä, joka oli saattanut syödä metallia.

– Kun annettiin magneetti, eläin alkoi elpyä, muistelee Susanna Koivumäki.

Pihatosta löytyy karjaharjoja ja hiljattain hankittiin lehmien iloksi vielä viilennyspuhaltimet.

– Ne on ehdottomat, kiittelee Jyrki Koivumäki.

Tuottavuus ja koko puntarissa

Iso-Vihun tilan navetan taukotuvan seinällä on pitkät rivit kunniakirjoja osoituksena hyvin tuottavista lehmistä. Satatonnareita on 16, eikä se tähän jää, sillä jalostus on jatkuva prosessi. Tilan karja on pääosin holsteinia. Vuoden 2024 EKM-tuotos oli 13 868 kg.

Aiemmin tilalla oli liikaa kookkaita lehmiä ja se kävi niiden jalkojen päälle. Nyt halutaan jalostuksen kautta pienempiä lehmiä, hyvää rakennetta, tuottavuutta, maitoa ja pitoisuuksia. Iso-Vihun tilalla käytetään Faban ja VikingGeneticsin palveluita ja niistä on tykätty. Tilalla tehdään vuosittain useampia jalostussuunnittelukäyntejä.

– Paras keino, millä parannat ainesta on se, että käytät lihasonnia. Ja sitten ne, jotka ovat parhaita, niille annat sukupuolilajiteltua siementä, tiivistää Susanna Koivumäki.

Lypsyaseman tarina jäi lyhyeksi

2000-luvun alkupuolella tila kasvoi vahvasti. Tiloihin ja laitteisiin investoitiin ja karjamäärä kasvoi. Vuonna 2013 uusien tilojen myötä otettiin käyttöön 160 lehmän lypsyasema. Tämä investointi ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen.

Kuuden vuoden käytön jälkeen asemalypsyjärjestelmä hylättiin ja tilalle päätettiin hankkia lypsyrobotit. Asemalypsy oli Susannan mukaan liian rankkaa käsille, eikä ulkopuolista työvoimaa ollut silloin riittävästi saatavilla.

– Omat lapsetkaan eivät innostuneet asemalypsystä, Susanna lisää.

Lypsyasema purettiin ja samoihin tiloihin asennettiin kolme lypsyrobottia sekä paikka neljännelle. Suunnitteluvaiheessa kaikki näytti vielä etenevän hienosti.

Pitkiä päiviä toisensa perään

– Jokainen aloittaa onneksi robottilypsyn vain kerran elämässä.

Tämän viisauden Jyrki oppi lypsyjärjestelmän vaihdon myötä. Paperilla asemalypsyn muuttaminen robottilypsyksi näytti asialta, joka olisi kohtalaisen hyvin hallittavissa, mutta toisin kävi. Pitkää pinnaa vaadittiin, kun vuorokaudesta tunnit tahtoivat loppua kesken, vaikka kuinka pohtii, miten homma pitää hoitaa.

– Mikään ei saa viivästyä ja mielellään ei saisi olla kauheasti poikimisia ja mahdollisimman vähän lypsyssä. Ja jos vähän laittaa joitakin aikaisemmin umpeen, niin se helpottaa kummasti, pohtii Susanna Koivumäki.

– Oltiin pari viikkoa 18 tuntia vuorokaudessa navetassa, olisi pitänyt olla 24 tuntia, tiivistää Jyrki Koivumäki.

Lehmille robotti oli ensin outo ja pelottava

Iso-Vihun tilalla huomattiin, että lehmät eivät sopeudu uuteen lypsyjärjestelmään kovinkaan nopeasti. Tilalla ruokinta perustui ennen täysappeeseen, eivätkö lehmät tienneet silloin mitään täydennysruoasta.

– Robottien kaukaloita jouduttiin tyhjentämään, kun sinne kerääntyi nappuloita, kun ne eivät ymmärtäneet syödä sitä, Susanna Koivumäki muistelee.

– Sitten joku lehmä hoksasi, että tämä onkin hyvää ja siitä se sitten alkoi, Susanna jatkaa.

Paljon kokemusta jaettavaksi

Iso-Vihun tilalla aseman vaihto robotiksi jätti mieleen arvokkaan kokemuksen, josta on taatusti hyötyä muille tiloille, jossa sama operaatio on edessä.

On suunniteltava hyvin, miten robotit navettaan sijoitetaan. Suunnitelmia on puntaroitava huolella ja monelta kantilta, sillä operaation aikana tuotanto on päällä kaiken aikaa.

Jos täydennysruoka on lehmille uusi juttu, täykkärillä käynti pitää opettaa lehmille jo ennen siirtymistä robottielämään.

Iso-Vihun tilan väki todisti jälleen kerran senkin, että lehmien välillä on eroja ja mitä se tarkoittaa. Kahden viikon jälkeen oli vielä muutamia vanhempia lehmiä, jotka ajattelivat, että minähän en tuonne härveliin mene.

Muutoksen kokemusasiantuntijaksi nousi Iso-Vihun tilalla Inkeri. Tätä lehmää lypsettiin vanhassa parsinavetassa, asemalla ja robotilla.

Neljäs robotti toi joustavuutta

Kun maitomäärä alkoi kasvaa, tilalle tuotiin pari vuotta sitten neljäs robotti. Se on osoittautunut hyväksi hankinnaksi, sillä kolmella robotilla vapaakapasiteetti oli enää vain kolme prosenttia.

– Silloin ei ollut varaa yhdenkään robotin olla rikki. Nyt on huoltomiehilläkin helpompaa, jos tulee joku katko, perustelee Susanna Koivumäki.

Vapaakapasiteetin nosto paransi myös karjan hyvinvointia. Vanhempien lehmien ei enää tarvitse jonottaa ja arat hiehotkin uskaltavat lähteä reippaammin lypsyhommiin.

Iso-Vihun kaikilla roboteilla käyvät kaikenikäiset lehmät. Vain silmän alla oleva kymmenen lehmän ryhmä ohjataan yhdelle tietylle robotille. Tämä järjestely on toiminut tilalla hyvin, tosin ryhmä saisi olla isompi, jotta tärkeät vastapoikineet saisivat olla pidempään tarkemmassa valvonnassa.