Teet tilauksia itsellesi.

User icon

Blogi

Alkiot toimivat erittäin hyvin emotiloilla!

Julkaistu 29.3.2026

Suomessa alkiotoiminta on lehmämäärään suhteutettuna hyvin vilkasta. VikingGenetics panostaa Hollolassa tapahtuvaan alkiotuotantoon. Kentällä Faban alkioryhmän (FIN AK 10) jäsenet huuhtelevat ja siirtävät alkioita. Logistiikkaa, alkio-ohjelmaa ja kentän toimintaa kehitetään koko ajan.

Hollolassa tuotetaan alkioita perinteisellä huuhtelumenetelmällä, kuten huuhtelut tehdään myös kentällä navetoissa. Parin vuoden ajan Hollolassa on tuotettu alkioita myös IVP-menetelmällä (aiemmin OPU). Nykyisin jo suurin osa alkioista saadaan IVP-menetelmällä, jossa kerätyt munasolut hedelmöitetään ja kasvatetaan laboratoriossa. Näin voidaan hyödyntää myös nuorempien hiehojen munasoluja ja lyhentää jalostuksen aikajanaa. Hollolassa on ollut alkiotuotannossa jo muutamia AB-hiehoja, ja liharotuisten alkiotuotanto jatkuu.

Jalostuksessa puhutaan paljon nopeudesta. Genomitestaus on tuonut tähän aivan uuden ulottuvuuden, ja jo nuorista vasikoista voidaan valita parhaat jatkoon. Alkiotuotannossa on tavoite saada alkiot mahdollisimman nopeasti siirtoon.

Luomutiloilla alkioiden huuhtelu tai siirto ei ole mahdollista.

Onko huuhteluprosessi hankala tai kallis?

Alkiohuuhtelusta on hyvä yleisohjeistus saatavilla. Käsikirjan saa auki tästä linkistä tai pyytämällä Faban asiantuntijoilta. Kun huuhtelu on sovittu, tulee alkionsiirtoeläinlääkäriltä hyvin yksityiskohtainen ohjeistus ja häneltä voi aina kysyä lisäohjeita. Kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä, jos jotain mieltä askarruttavaa on sattunut.

Huuhtelun hinta määräytyy huuhteluun kuluvan ajankäytön mukaan. Yhden huuhtelun hinta on keskimäärin noin 1500 € ja kahdelle noin 2200 €. Huuhtelusta saa aina tarkemman arvion pyytämällä Jaana Vuolteenaholta: jaana.vuolteenaho@faba.fi

Miksi siirtää alkioita?

Alkioita siirretään, jotta saadaan karjaan syntymään uuden, paremman genetiikan omaavia jälkeläisiä. Saadaan erisukuisia vasikoita, joista mahdollisesti on kiinnostusta edelleen uuden sukupolven tuottamiseen. Alkioita käyttämällä olet mukana viemässä jalostusta eteenpäin. Suurin etu kuitenkin, että saat parhaimmillaan tuottavan, kestävän lehmän karjaasi.

Alkioita voidaan myös siirtää, jotta saadaan uutta rotua karjaan. Alkiosta syntyy aina puhdas, oman rotunsa edustaja. Lajitellun siemenen käytössä huuhteluissa on meillä hyviä kokemuksia. Siirtokelpoisia alkioita saadaan pääsääntöisesti hyvin. Ja näistä alkioista syntyy lehmävasikka, vaikka siitä omasta lempilehmästä. Emotiloilla normisiemen käyttö on järkevää, koska syntynyt vasikka; lehmä tai sonni, on yhtä tärkeä.

Alkiot ovat tautiturvallinen tapa tuottaa uutta eläinainesta karjaan.

Onko emotiloilla jotain erityistä, joka tulee alkiotoiminnassa ottaa huomioon?

Eläinten kiinnittäminen ja kiimojen seuraaminen ovat varmasti isoin asia. Ennen huuhtelua ja siirtoja on eläimistä saatava luotettavat kiimahavainnot. Seuranta ja kirjanpito ovat tärkeitä. Kun huuhdellaan ja alkioita siirretään, on eläimet saatava kiinni ja niiden takana pystyttävä työskentelemään turvallisesti.

Faban seminologit käyvät tekemässä neuvontakäynnin ilmaiseksi. Silloin näitäkin käytännön asioita voidaan miettiä yhdessä. Helppo, hyvä ja turvallinen ratkaisu löytyy yleensä helposti. Jos neuvontakäynti kiinnostaa, ota yhteyttä alueen palvelupäällikköön. Yhteystietoihin pääset tästä linkistä.

Yleisesti ottaen eläinten käsittely on tärkeässä roolissa. Liikutellaan ja käsitellään eläimiä. Tällöin huuhteluiden läpivienti on hyvin paljon helpompaa.

Alkiokauppa

Faban Alkiokaupassa on tarjolla yksityisten karjatilallisten, Faban ja VG:n alkioita. Alkioiden taustoista ja luovuttajan indekseistä saa paljon tietoa. Kaikki tieto klikkauksen takana. Ohjelmaan kirjaudutaan samoilla tunnuksilla kuin mm.fi -ohjelmaan. Ohjelmasta myös näppärä linkki suoraan Alkiokauppaan. Kun kiinnostava alkio löytyy, ota yhteys Faban as-seminologiin tai jalostusasiantuntijaan. Tehdään kaupat loppuun.

Yksityiselle asiakkaalle alkion myynti on erittäin helppoa. Laitamme alkion myyntiin asiakkaan toivomalla hinnalla. Ostajalle lähetetään lasku sekä alkion tuoteseloste ja alkiokooste. Alkio toimitetaan haluttuun paikkaan, ostajaa lähimmälle as-seminologille. Myyjälle tilitetään myyntihinta. Faba perii 10 %:n myyntipalkkion, joka kattaa myyntipaikan, kaiken rahaliikenteen, alkiotietojen lähetyksen sekä logistiikan. Mikäli varastoon on jäänyt käyttämättömiä alkioita, ne kannattaa laittaa myyntiin. Yli vuoden säilytyksestä laskutamme 30 €/alkio/vuosi. Myynti voi olla hyvä vaihtoehto.

Jos alkiohuuhtelu omalla tilalla mietityttää, alta löydät linkkejä lisämateriaaleihin, joihin kannattaa tutustua! Ja aina voit ottaa yhteyttä suoraan Faban asiantuntijoihin.

Alkiohuuhtelun käsikirja karjanomistajille

Lisätietoa alkiohuuhtelusta

Video alkiohuuhteluista ja -siirroista

 

Alkiot toimivat erittäin hyvin emotiloilla!

Ajankohtaista

Arkisto

Faba logo
Faba logo