User icon

Menestystarinat

Vauhtia ja tehoa vasikkalan puhdistukseen!

Julkaistu 12/20/2022

Vauhtia ja tehoa vasikkalan puhdistukseen!

Vasikkakasvattamona toimivalla Pekkalan tilalla Nurmijärven Nukarilla panostettiin viime kesänä lisää vasikkalan puhdistukseen ja saatiin samalla säästöä aikaan puhdistukseen käytettävässä työajassa.

Asta ja Eero Pekkala ostivat Fabalta Farmarista Emist Epix360 käsisumutinlaitteen, sekä EX-7000 reppusumuttimen ja niihin sopivan pesuaineen TECcare ECO-DET ja desinfiointiaineen TECcare Control VorTEC. Nämä on todettu tilalla toimiviksi tuotteiksi, eikä niitä enää pois vaihdettaisi.

Uusia pesulaitteita ja -aineita Asta on käyttänyt melko uudessa, noin kaksi vuotta sitten käyttöön otetussa vasikkalassa.  Siellä on viisi 16 vasikan karsinaa, eli yhteensä tilaa noin 80 eläimelle. Karsinat toimivat kertatäyttöisesti, eli vasikat ovat karsinoissa 3-5 kuukautta, jonka jälkeen koko porukka siirtyy muualle ja karsina päästään pesemään ja desinfioimaan kunnolla.

Aikaisemmin Asta käytti pesuun kuumavesipesuria ilman aineita ja aikaa karsinoiden pesuun sai varata parikin päivää. Karsinat sai käydä läpi nelisen kertaa kerros kerrokselta, että ne tulivat oikeasti puhtaaksi. Nyt uusien pesulaitteiden ja -aineiden avulla kokonaispesun aika on lyhentynyt noin neljään tuntiin. Kun karsina on ensin sumuteltu pari kertaa läpi reppusumutinlaitteen kanssa ECO-DET pesuaineella, Asta on todennut, että lika lähtee helposti lopuksi pesemällä kerran kuumapesurilla. Tämän jälkeen karsina saa kuivua rauhassa ja sitten se käsitellän vielä käsisumuttimen kanssa Control VorTEC desinfiointiaineella.

Vasikkakarsinoiden esikäsittely reppuruiskulla ja ECO-DECT pesuaineella ennen varsinaista pesua kuumavesipainepesurilla lyhentää huomattavasti liotukseen ja pesuun tarvittavaa työaikaa, kertoo Asta Pekkala.

Tila on alun perin Eeron kotitila, jota pidetään nyt jo neljännessä sukupolvessa. Tila työllistää molemmat puolisot. Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2005. Pekkalat ovat HK:n sopimustuottajia.

Pekkalan tila toimii vasikkakasvattamona, johon vasikat haetaan kaikki itse noin 2–4 viikon ikäisenä ja kasvatetaan lihantuotantoa varten. Osa eläimistä lähtee suoraan teuraaksi ja osa myydään jatkokasvatukseen. Pekkaloilla on kaksi kasvattamohallia ja tilaa yhteensä noin 240 eläimelle. Rotuina löytyy kaikkea liharotuisista risteytyksistä myös jerseyhyn ja suomenkarjaan.

Pekkalat ovat olleet tuotteisiin hyvin tyytyväisiä, ja kokevat että ne sopivat heidän käyttöönsä todella hyvin helpottamalla ja nopeuttamalla vasikkalan pesua ja desinfiointia.

Ajankohtaista

Kategoriat

Blogi

Arkisto

Faba logo
Faba logo