FI
SV
EN
menu icon

Keisalan tilan navetta puhtaaksi!

21.5.2021

Keisalan tilan navetta puhtaaksi!

Miltä näyttää 8-vuotta vanha navetta ennen pesua ja sen jälkeen? Keisalan tilan Anna Länsisalmi-Keisala kertoo, ettei tilan navettaa ole sen valmistumisen jälkeen pesty kokonaan vielä kertaakaan. Aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen ja harvalla tilalla on myöskään välineitä esimerkiksi korkealla olevan katon pesemiseen.

Faban Pesupojat Samuli ja Toni kävivät Keisalan tilalla kylässä ja ahkeroivat navetan putipuhtaaksi lattiasta kattoon – lukkoaitoja unohtamatta. Pesupoikien työskentelyä ja ennen kaikkea työn jälkeä pääsee seuraamaan Annan Maalaisjärki-kanavan videolla. Mukana on paljon ennen ja jälkeen pesun otettua materiaalia, josta näkee hienosti, millaista kyytiä Pesupojat antavat pinttyneemmällekin lialle. Videolla päästään kurkistamaan myös Pesupoikien järeää välineistöä. Kolme päivää kestäneen pesun jäljiltä navetta on paitsi puhdas myös huomattavasti valoisampi!

Tälle kesälle on vielä joitain pesupäiviä vapaana, joten oma kannattaa varata nopeasti! Lisätietoja navettapesuista saa Jaakko Rusaselta.

Milloin teidän navetta on viimeksi pesty?

Video on tehty Faban ja Keisalan tilan kaupallisena yhteistyönä.

Tutustu myös näihin:

Simolan tila on VikingGenetics Herd of the Year 2026

29.10.2026

Simolan tila on VikingGenetics Herd of the Year 2026

Lue lisää

Vuoden lypsykarjajalostajat valittu

29.10.2026

Vuoden lypsykarjajalostajat valittu

Lue lisää

Takaisin