User icon

Menestystarinat

Tuotanto 18 kertaiseksi

Julkaistu 28.9.2020

Tuotanto 18 kertaiseksi

Janne Näsi on keskittynyt oleelliseen, ulkoistanut töitä ja pyrkinyt hyvään johtamiseen. Näillä opeilla tilan tuotos on 18-kertaistunut.

Janne ja Arja Näsin omistama Ylöskartanon tila sijaitsee Hämeen sydämessä Tuuloksessa, joka kuuluu nykyään Hämeenlinnaan. Tilalla on ollut vuosikymmenten varrella useita omistajia. Näseille tila päätyi 1964, jolloin Kylmäkoskella vuokratilaa viljelleet Jannen vanhemmat, Anneli ja Aulis, ostivat sen.

Anneli ja Aulis aloittivat maidontuotannon Ylöskartanossa 16 ayrshire-lehmällä 1956 rakennetussa navetassa. Tila siirtyi Jannelle, 53, ja Arjalle, 52, vuonna 1993. He laajensivat vanhaa navettaa neljä vuotta myöhemmin ja lehmämäärä nousi 37 lypsävään. Tilalla rakennettiin 2000 – 2008 lämpökeskus, laakasiilot ja työntekijän asunto. Myös navettaa laajennettiin jälleen ja pääluku nousi 50 lehmään.

Isoin askel tehtiin 2012, jolloin valmistui kahden robotin pihatto. Tänään lypsäviä on 145 ja keskituotos on kohonnut 11 700 EKM-kiloon. ”Aloittaessani 16 lehmällä keskituotos oli 6 000 kiloa. Tähän päivään mennessä se on kaksinkertaistunut ja kaikkiaan tilan maidontuotanto on 18 kertainen”, Janne kuvaa kehitystä.

Uusi navetta täyttyi vuodessa. Hiehokasvatus oli rakennusvaiheessa ulkoistettu, mutta nyt kaikki hiehot ovat vanhassa navetassa. Sonnit lähtevät ternivasikoina. Liharotusiemennyksiin käytetään lajiteltua ja tavallista blondi-siementä sekä jonkin verran angusta. Risteytyssiemennyksissä lajiteltua siementä käytetään lähinnä aloituksiin. Myös parhaille yksilöille käytetään melko paljon oman rodun lajiteltua siementä.

Siemennystyö ulkoistettu Faban tilatiimille

Faban tilatiimi on hoitanut siemennykset jo noin neljän vuoden ajan. Seminologeille tulee viikossa neljästä viiteen käyntiä. Pääosa siemenestä on tilan omassa säiliössä. ”Siemennyspalvelu on siitä hyvä, ettei se ole riippuvainen oman väen osaamisesta tai ehtimisestä. Se on myös helppo ulkoistaa ammattilaisille”, Janne toteaa.

FabaHELMI-palvelu on ollut kaksi vuotta käytössä. Hedelmällisyysasiantuntija Maria Salmi käy kahden viikon välein tekemässä tarkastukset. ”Maria tekee kohtu- ja tiineystarkastukset sekä ohjaa eläimet tarvittaessa eläinlääkärin hoitoon. Homma pelaa hyvin”, Janne kertoo.

Holsteinin osuus on vähitellen kasvanut, mutta ayrshireille on myös sijansa, kunhan maitoa tulee riittävästi. ”Pitoisuudet ovat tärkeitä, mutta Hämeenlinnan Osuusmeijeri on nestemeijeri, joten maitokiloilla on tietenkin iso merkitys”, Janne toteaa.

Jalostussuunnitelmia on tehty säännöllisesti jo Jannen vanhempien aikana. Nyt suunnitelma tehdään neljästi vuodessa. ”Olen ulkoistanut jalostuksen, enkä osallistu siihen juurikaan itse. Linda Sirén on juuri aloittanut meidän jalostusasiantuntijanamme ja hän käy karjanhoitaja Pirjo Vuorisen kanssa eläimet lävitse. Linda myös tilaa annokset säiliöömme”, Janne toteaa.

post image

Karjanhoitaja Pirjo Vuorinen vastaa Ylöskartanon eläinten hyvinvoinnista

Genomitestauksesta hyvä selkänoja eläinvalintoihin

Kaikki lehmävasikat on genomitestattu jo parin vuoden ajan. ”Testaus antaa hyvän selkänojan, eikä se ole iso kustannus hyötyihin nähden. Lisäksi sen tekeminen DNA-korvamerkin avulla on helppoa”, Janne kertoo.

Jalostusuralla on saatu hyviä tuloksia. Karjassa on ollut aiemmin jo kolme 100-tonnaria ja nyt Iso (D Orange x V. Elvis) lähestyy 110 000 kilon rajaa. Lisäksi muutamia vuosia sitten yksi hieho myytiin VikingEmbryo-ohjelmaan. Kaikkein isoin juttu on varmaan VH Brooklynin (VH ByNalle x Silver) menestys. ”Se on meidän ensimmäinen keinosiemennyssonnimme ja vielä noin kovalla tuloksella. Hyvää tuuria on ollut, mutta tuntuu myös siltä, että jotakin on tehty oikein”, Janne toteaa tyytyväisenä.

Karjasta löytyy genomiarvoltaan iso joukko kovatasoisia lehmiä ja hiehoja. Kärjessä on Rookoo, +30, jonka isä VH Deco RC on tuottanut karjaa monta lupaavaa yksilöä. Myös tuontisonnien jälkeläiset ovat menestyneet. Kemalin tyttäret Rozzi, +24, ja Rapu, +26, sekä tietenkin VH Brooklynin emä Nukke, +23, ovat hyviä esimerkkejä. Ayrshiren parhaita edustaa VR Fanof P:n tytär Sisko, +19.

Töiden lisäksi aikaa riittää myös luottamustoimiin ja harrastuksiin

Tilalla on omia peltoja 72 hehtaaria ja vuokralla 80. Nurmen lisäksi viljelyssä on maissia 18 hehtaaria ja rehuviljaa 50 hehtaaria. Metsää on 75 hehtaaria. Peltotöistä lietteenlevitys, viljanpuinti ja rehunteko kauimmaisilta lohkoilta on ulkoistettu. Myös koneyhteistyötä harjoitetaan. ”Yhdelle tilalle teemme säilörehua ja olemme myös kylväneet maissia useammalle tilalle. Maissinkylvöstä tosin luovumme, sillä pitää keskittyä oleelliseen”, Janne toteaa.

Ylöskartanon työt hoituvat perheen ja kahden vakituisen työntekijän voimin. Lisäksi kasvukaudella joukossa on mukana myös harjoittelija. Tänä vuonna harjoitteluaan suorittaa Antti Illman Mustialasta. Janne vastaa johdosta, taloudesta ja ruokinnasta. Arja puolestaan huoltaa kotijoukkoja. Karjanhoitaja Pirjo Vuorinen pyörittää navettaa ja Jukka Leppäkoski on tilan yleismies.

Arjan ja Jannen poika Otto, 24, opiskelee Mustialassa ja on samalla tiiviisti mukana tilan töissä. ”Otto on ihan selvästi seuraava isäntä. Hänellä on paljon ideoita peltopuolen kehittämiseksi, mutta hänen kiinnostuksensa karjaan on koko ajan kasvanut. Hänen piti lähteä keväällä harjoitteluun tanskalaiselle lypsykarjatilalle, mutta korona sotki suunnitelmat. Tanskasta olisi saanut hyvää maidontuotanto-oppia”, Janne kertoo.

Tyttäristä Miina, 23, on aloittanut armeijan kouluttajana ja Ansa, 22, asuu vielä kotitilalla. Jannen äiti käy vielä joskus juottamassa vasikoita. ”Äidillä on vahva maahenki ja hänen on aika ajoin tarkastettava pihapiiri. Isä ei ole puuttunut mihinkään luovuttuaan isännyydestä. Hänelle taisi tulla silloin kilometrit täyteen”, Janne toteaa lähistöllä asuvien vanhempiensa rooleista.

Tilan johtamisen lisäksi Jannella on useita luottamustoimia. Tämän vuoden alusta hän on toiminut Hämeenlinnan Osuusmeijerin hallituksen puheenjohtajana. ”Aina kun lähtee pois kotoa, oppii vain uutta. Meijerin hallintotyö antaa tietoa ja ideoita. Myös jäsenyys MTK:n maitovaliokunnassa on antoisaa. Olen Maitoyrittäjien jäsen ja arvostan yhdistyksen työtä todella paljon. Aika vaan ei riitä toimintaan osallistumiseen”, Janne kertoo.

Vapaa-ajan harrastuksiakin on Jannelle kertynyt. ”Maanpuolustushenki on kotoa perittyä ja reserviupseeritoiminta on ollut tärkeä harrastus. Toinen mieluinen harrastus on Lions-toiminta. Näissä molemmissa näkee vaihteeksi muiden kuin maatalousalan yrittäjiä ja työntekijöitä. Hirvipassissa saa sitten puolestaan ajatella kaikessa rauhassa omia asioitaan” Janne toteaa.

Arjesta irrottautumiseksi Janne ja Arja viettävät muutaman viikon loman. ”Neljä vuotta sitten hankimme mökin kilometrin päästä. Se on hyvä henkireikä. Päivän päätteeksi voi mennä uimaan, saunomaan ja voi jäädä vaikka yöksikin”, Janne kertoo.

post image

Janne Näsi on innostunut kasvattamaan myös maissia karjan rehuksi

Ylöskartano, Tuulos

  • Omistajat: Janne ja Arja Näsi
  • 145 lehmää, joista 70 % holsteineja ja 30 % ayrshirejä
  • Keskituotos: 11764 kg EKM
  • Peltoa yhteensä 72 ha
post image

Teksti Mikko Säynäjärvi, kuvat Timo Ahola. Kirjoitus on julkaistu Faba-lehdessä 3/2020

Aiheet

Ajankohtaista

Arkisto

Faba logo
Faba logo