Blogi
Julkaistu 2/11/2019
Nykyään paljon puhuttu digitaalinen alustatalous on nostettu ihmeiden tekijäksi monilla liiketoiminta-alueilla. Alustataloudella tarkoitetaan uudenlaisia digitaalisia palveluita, jotka perustuvat laajaan tiedon yhdistämiseen ja jalostamiseen. Suomessa karjatalousyrittäjät omistavat toimijoita, kuten Faban, ProAgrian ja niiden omistaman Mtech Digital Solution Oy:n. Nämä yhdessä ylläpitävät karjatalouden nykyajan hype-sanaksi nousutta tiedon alustaa.
Karjatilojen omistamat toimijat hyödyntävät tietoa karjatilojen hyväksi laajasti ja monipuolisesti. Tietolähteet sinänsä ovat erillisiä rekistereitä, mutta niitä hyödynnetään sopimuspohjaisesti, tuottamaan karjatilojen toimintaa hyödyttäviä sähköisiä ratkaisuja. Näin voidaan kustannustehokkaasti ja asiakkaan kannalta mielekkäästi tietoa yhdistämällä, tuottaa tuotannon ohjaus-, talous-, jalostus, lisääntymis- ynnä muita tunnuslukuja. Mielenkiintoista on se, että karjataloudessa on luotu vuosikymmenten aikana toimintatapa, joka on nyt noussut kaiken liiketoiminnan ytimeen. Kokonaisuus on rakennettu vankassa yhteistyössä ja ohjauksessa karjatilaomistajiemme kanssa.
Tikkurilassa toimiva yhteistyöverkosto keskittyy nyt kehittämään karjatiloille digitaalisia palveluita ja kiteyttämään tieto toimintaa ohjaaviksi avainluvuiksi. Avainluvuilla on hieno ulkomainen nimi Key performance indicator (KPI). Tavoitteena on hyödyntää alustaa entistä monipuolisemmin tuottamaan sähköisiä paljeluita karjatilojen tuottavuuden kasvattamiseksi. Samalla pystymme tehostamaan oman henkilöstömme toimintaa henkilökohtaisissa asiakaspalveluissa.
Bisnes+ käyttöliittymä on yksi näistä palveluista. Minun Maatilani on toinen. Bisnes+:ssa keskitytään taktiseen tietoon tilan näkökulmasta ja vastaavasti Minun Maatilassani päivittäiseen operatiiviseen tietoon. Digitaalisia palveluita on tällä hetkellä kehitysputkessa useita. Asiakkaamme osallistuvat jokaisen palvelun rakentamiseen hyvin varhaisessa vaiheessa. Läpikäymme yhdessä asiakkaidemme kanssa tarpeita digitaalisille palveluille ja miten nämä palvelut olisivat järkevintä toteuttaa. Omistajiemme taloudellinen etu on, että kykenemme ruokkimaan tietomassaa uusilla tiedoilla ja rakentamaan entistä parempia yhdistelmiä. Hyvänä esimerkkinä on esim. teurastiedot, joiden alkuperäinen lähde on teurastamot. Näillä tiedoilla vietiin aikoinaan jalostusta askel eteenpäin. Jalostuksessa sanotaankin, että kaikki saatavissa oleva tieto karjatilalta voidaan jossain vaiheessa hyödyntää eläinaineksen parantamiseksi. Mallien kehittäminen vie vain aikansa.
Ollaan yhdessä ylpeitä karjatilojen omistamista tietorekistereistä. Tulevaisuudessa ne tukevat entistä vahvemmin karjatilojen johtamista ja tuotannon parantamista.
Antti Latva-Rasku, toimitusjohtaja, Faba