Emolehmätilan muut palvelut
Tarjoamme emolehmätiloille emolehmätarkkailun ohella myös muita palveluja karjasi jalostuksen, eläinvalintojen ja suunnitelmallisen kehittämisen tueksi. Asiantuntijoidemme avulla tilasi saa selkeät suuntaviivat karjan kehittämiseen, siten että sen tuottavuus paranee.

Karjankatselmus kertoo karjasi onnistumisista ja kehityskohteista
Karjankatselmus on emolehmäasiantuntijoidemme toteuttama palvelu, joka sopii jokaiselle emotilalle. Siihen sisältyy tilakäynti ja karjan jalostustyön onnistumisten ja kehityskohteiden tarkastelu karjanomistajan toiveiden mukaan. Karjankatselmuksesta jää sinulle aina kirjallinen arvioi karjastasi.
Käynnin aikana voidaan
- käydä läpi karjan eläimet niin emot kuin tilan astujasonnit
- rakennearvostella eläimiä
- tehdä eläinvalintaa oman karjan tarpeisiin tai myyntiin
- keskustella karjasi jalostustavoitteista ja kehitystarpeista
- suunnitella toimenpiteitä tavoitteisiin pääsemiseksi.
Emolehmäasiantuntija on ammattilainen, joka kertoo sinulle ulkopuolisen asiantuntijan näkemyksen karjastasi. Karjankatselmus voi olla kertatapaaminen tai sitä voi käyttää vuosittain säännöllisesti ja joustavasti oman tarpeesi mukaan. Se voidaan tehdä esim. kaksi kertaa vuodessa, jolloin syksyllä painotetaan uudistushiehovalintaa ja keväällä keskitytään sonnien arviointiin ja hankintaan.
EmoGoal lypsykarjasta emolehmäkarjaan siirtyvälle tilalle
Kiinnostaako sinua emolehmien pito? Emolehmäasiantuntijamme ovat apunasi alkumetreiltä lähtien pohtimassa mm. rotuvalintaa, auttamassa laadukkaiden eläinten hankinnassa, astujasonnin valinnassa, liharotuisten keinosiemennyssonnien tilauksissa ja kaikissa kysymyksissä, joita mieleesi nousee.
EmoStart -palvelun avulla starttaat karjasi kehittämisen
Emokarjan kehittäminen on kiinnostavaa ja taloudellisesti kannattavaa, mutta se vaatii myös asiantuntemusta. Hyvätasoinen emokarja tuottaa parhaan mahdollisen taloudellisen tuloksen kohtuullisella työmenekillä.
EmoStart on palvelu, jossa vuoden aikana starttaamme jalostusyhteistyön emolehmäkarjassasi. Emolehmätiimimme on tukena ja apuna tilakäynnillä ja etänä, kun pohditaan punnitusten ajankohtaa, astujasonneja, emojen kestävää
EmoIndex-palvelu avuksi eläinvalintoihin
EmoIndex-palvelu tuo lihakarjatilan jalostusarvostelun ja genomitestauksen mahdollisuudet hyötykäyttöön emolehmätilalle, joka ei kuulu emolehmätarkkailuun!
Jalostusarvostelun tulosten hyödyntäminen karjan eläinvalinnoissa on tutkitusti parhaita työvälineitä eläinvalintojen onnistumiseksi mahdollisimman hyvin. Teurastietojen, genomidatan ja emotarkkailutilojen keräämien punnitus- ja poikimahelppoustietojen hyödyntäminen laskennassa mahdollistaa sen, että indeksien luotettavuutta kuvaava arvosteluvarmuus kipuaa hyvälle tasolle, vaikka eläintä itseään ei olisi punnittu. Jalostusarvostelun tuloksia kannattaa hyödyntää jokaisella emolehmätilalla, jossa tehdään eläinvalintoja!
EmoIndex-palvelua käyttävät tilat saavat käyttöönsä kansallisen jalostusarvostelun tulokset sekä pohjoismaisella tasolla toteutettavan NAVin jalostusarvostelun tulokset oman tilansa eläimille.
Emolehmäkarjan jalostussuunnittelu
Suunnitelmallisuus on avainasia emolehmäkarjojen kehittämisessä. Onnistuneet paritussuunnitelmat ja sukusiitoksen välttäminen ovat tekijöitä menestyksen takana.
EmoJasu on suunnitelma karjasi paritus- ja siemennysryhmistä, sekä myös mahdollisista alkionsiirroista. Teettämällä EmoJasun, saat listat astutusryhmistä ja siemennysryhmistä siten, että karjakohtaiset kehitystavoitteet huomioitu ja sukusiitos pysyy kurissa.