Nautalehti

Punaisten rotujen Eurooppa, osa 2: Ayrshiren Pohjolan punaiset rotutoverit

SRB-vasikoita Ruotsissa.

Holstein on maailman yleisin lypsyrotu, mutta sille on vaihtoehtoja. Nauta-lehden juttusarjassa tutustumme ns. punaisiin lypsyrotuihin Euroopassa. Millaisia rotuja löytyy ja mitä niille kuuluu nykyisin? Viime osassa kartoitettiin ayrshiren asemaa, tässä jutussa laajennetaan sen pohjoismaisiin serkkuihin. Edellisen jutun voit lukea Nauta-lehdestä 1/2022, ja tämän jutun lyhyempänä versiona numerosta 2/2022.

Skandinavia on vahvaa punaisten rotujen aluetta: niin Norjasta, Ruotsista kuin Tanskastakin löytyy oma punainen nautarotu. Tällä hetkellä vain Norjassa punaiset lehmät ovat enemmistönä lypsykarjarotujen joukossa. Yhteistä kaikille maille on, että punaisten lehmien määrä on vähentynyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana; yhteenlaskettuna se on lähes puoliintunut. Syynä on ennen kaikkea holsteinisoituminen, jonkin verran myös kokonaislehmämäärän väheneminen.

Punainen lehmä on huippulypsäjä

Pohjolan punaiset ovat huipputuottajia. Ruotsin ja Tanskan punaisten populaatioiden keskituotos ylittää 9000 kg, Norjan punaisetkin pääsevät jo yli 8000 kilon. Myös pitoisuuksissa Ruotsin SRB ja Tanskan RDM ovat Norjan NRF:ää korkeammalla tasolla. Rasvaprosentti on SRB:llä korkein, 4,41 % ja NRF:llä heikoin, 4,29%. Valkuais-% on sekä SRB:llä että RDM:llä 3,68.

Skandinavian punaisia populaatioita yhdistää myös laaja ja luotettava tiedonkeruu, muidenkin kuin tuotosominaisuuksien osalta. Tietoa on hyödynnetty jalostusarvostelussa. Suomen ohella myös Ruotsi, Tanska ja Norja ovat keränneet lehmien hoitotietoja 1980-luvun alkupuolelta lähtien.

Vuonna 2002 perustetussa Pohjoismaisessa jalostusarvosteluyhdistyksessä NAVissa olivat aluksi mukana Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja. Norjalaiset jättäytyivät pois yhteistyöstä jo ennen kuin ensimmäisiäkään yhteispohjoismaisia jalostusarvoja ehdittiin julkaista.

NAV on laskenut parisenkymmentä vuotta SRB:n, RDM:n ja suomalaisen ayrshiren jalostusarvoja, ja näillä roduilla on myös yhteinen kokonaisjalostusarvo NTM. Norjalaisilla on omat jalostustavoitteensa ja omanlaisensa kokonaisjalostusarvo. Molemmissa kokonaisjalostusarvoissa on huomioitu tuotoksen lisäksi vahvasti terveys-, hedelmällisyys- ja käyttöominaisuudet.

Yhteistyön pitkät perinteet

Pohjolan punaiset rodut ovat tehneet vahvaa yhteistyötä keskenään ja genetiikan vaihto on kautta aikain ollut vilkasta eri populaatioiden kesken. Niinpä rotuosuudet eri roduissa ovatkin vaihdelleet vuosikymmenien saatossa.

Esimerkiksi tanskalainen RDM koostui 1990-luvun alussa ORDM- (original  red danish milkrace, tanskan punainen) ja brown swiss -roduista, mukana ripaus holsteinia, ayrshireä, SRB:tä ja montbeliardea. 2020-luvulle tultaessa geenipohja on muuttunut, ja rotu koostuu nyt suurimmaksi osaksi ayrshirestä ja SRB:stä, mukana hiukan ORDM-, holstein- ja brown swiss-rotua sekä Kanadan ayrshireä, montbeliardea ja angleria.

kuvaaja
SRB:n, RDM:n ja suomalaisen ayrshiren populaatioiden ristiinkäyttöä voi myös tarkastella sen valossa, miten rotuosuudet ovat vaihdelleet eri roduissa. Esimerkiksi tässä kuviossa näkyvät eri rotujen osuudet RDM-rodun eläimissä ikäluokittain vuodesta 1990 lähtien.

SRB:n, RDM:n ja suomalaisen ayrshiren yhteistyö on viime vuosikymmeninä entisestään tiivistynyt VikingGeneticsin kautta yhteiseksi jalostusohjelmaksi VikingRediksi. VG etsii ja ostaa parhaat sonnit ja alkionluovuttajanaaraat kaikkien kolmen maan punaisista populaatioista.

Tilastotietoa Suomen, Ruotsin ja Norjan punaisista roduista:

NRF syntyi systemaattisen jalostustyön tuloksena

1900-luvun alussa Norjassa oli kymmenkunta nautarotua, ja valtio vastasi karjankasvatuksesta. Vallitseva käsitys oli, että rodut tulee pitää puhtaina. Norjan valtion perinnöllisyysasiantuntija Christian Wriedt oli opiskellut genetiikkaa ulkomailla ja yritti ensimmäisenä siirtää Mendelin lait käytännön karjanjalostukseen. Hänen tavoitteenaan oli luoda hyvin maitoa ja lihaa tuottava, nopeakasvuinen ayrshiren kokoinen rotu, joka on tehokas laiduntaja. Samalla risteytys hyväksyttiin Norjassa yleiseksi jalostusmenetelmäksi. Tämä oli vallankumouksellista ja rikkoi täysin norjalaisen karjankasvatuksen perinteitä.

Vuonna 1939 syntyi NRF-yhdistys. Alkuun NRF:ksi rekisteröidystä sonneista valtaosa oli Ruotsin SRB-rotua. Muutamalla oli emo, joka pohjautui norjalaiseen ayrshireen, ja yksi sonni oli puhdasta Red Trønder -rotua. 1940-luvun alussa alettiin hyödyntää keinosiemennystä. Sonneja tuotiin Ruotsista ja ostettiin norjalaisista karjoista. Vuonna 1949 tuotiin myös Suomesta kaksi ayrshire-sonnia. Suomalainen ayrshire oli erityisen tunnettu hyvästä utarerakenteesta, ja sonnit nousivat nopeasti suosituiksi.

50- ja 60-luvuilla NRF yhdistettiin useaan paikalliseen karjarotuun. Tässä kohtaa Norjassa oli 500 000 lehmää, joista puolet kuului tuotostarkkailuun. NRF otti myös käyttöön pakastetun siemenen vuonna 1960. Näiden edistysaskeleiden käyttöönoton myötä NRF-rodulla oli työkalut tehokkaaseen jalostukseen.

1960-luvulla NRF-rotuun sekoitettiin kokeilumielessä mukaan ruotsalaista mustavalkoista SLB:tä ja 1970-luvulla USA:n friisiläisrotua, joka etenkin osoittautui mieleiseksi. Risteytyssonneista otettiin siementä, ja parhaat valittiin seuraavan sukupolven isiksi.

NRF sisällytti jo aikaisin terveys- ja hedelmällisyysominaisuudet jalostustavoitteisiin, toisin kuin muu maailma. Vuonna 1971 NRF arvosteli ensimmäisen sonnin tytärhedelmällisyyden suhteen ja vuonna 1978 terveyden suhteen. 1980-luvulla maitotuotoksen painoa jalostuksessa vähennettiin merkittävästi utareterveyden kustannuksella. Tämä johti huomattavaan perinnölliseen edistymiseen. Muut maat ovat sittemmin seuranneet terveysjalostuksessa, myös Ruotsi ja Suomi.

lehmä laitumella
NRF-lehmä vuoristolaitumella etelä-Norjassa.

SRB:n perustana brittiläiset tuontirodut

Suomalaisen ayrshiren tavoin SRB-rodun geneettiset juuret ovat pääosin Skotlannin ayrshiressa, joka puolestaan ​​peri suurimman osan geeneistään shorthornilta ja sen edeltäjältä, niin kutsutulta Teeswater-karjalta. Ayrshirea alettiin tuoda Ruotsiin 1800-luvun puolivälissä, ja 1880-luvun alusta alettiin pitää rodun kantakirjaa. Myös shorthorn-eläimiä tuotiin, joka johti siihen, että vuodesta 1892 lähtien Ruotsissa oli kaksi hyvin läheistä sukua olevaa punaista rotua: ”puhdasrotuinen” ruotsalainen ayrshire sekä RSB (Rödbrokig Svensk Boskap), jossa oli mukana sekä ayrshireä että shorthornia.

Aluksi ayrshire oli selvästi suositumpi, mutta 1910-luvun puolivälistä lähtien kiinnostus RSB:tä kohtaan kasvoi. Roduilla oli samankaltaiset jalostustavoitteet, ja kummankin jalostuspohja alkoi olla melko kapea. Pitkien neuvottelujen jälkeen rotujen yhdistykset sulautuivat ja SRB-yhdistys muodostettiin 1.1.1928.

Sitä ennen oli kuitenkin RSB:tä ja ruotsalaista ayrshirea viety melko laajasti Norjaan, ja ruotsalaista ayrshirea Suomeen. Vienti Suomeen loppui 1924, kun Suomi kiinnostui modernista skotlantilaisesta ayrshire-tyypistä. Vienti Norjaan jatkui ajoittain laajanakin, ja on jatkunut periaatteessa näihin päiviin asti. Norjassa SRB oli osallisena NRF-rodun synnyssä, kuten edellä on kerrottu.

Nautojen tuonti Ruotsiin oli olematonta vuosina 1910-60. Eristyneisyys murtui 1960-luvulla, kun geenipohja oli kaventunut liikaa; esimerkiksi 1930-luvulla syntynyt sonni 134 Såtenäs oli jo useimpien SRB-eläinten sukutauluissa. Eläimiä alettiin tuoda ensin Norjasta, jossa oli enemmän tai vähemmän puhdas SRB-kanta, mutta jossa 134 Såtenäs ei ollut yhtä hallitseva.

1960-luvun lopulla suomalainen ayrshire teki debyyttinsä Ruotsin maaperällä Mäkimattilan Inssin muodossa. Suuri läpimurto yhteistyössä tapahtui 1970-luvulla, kun Göran Malmberg aloitti useiden suomalaisten ayrshire-sonnien maahantuonnin, etunenässä sonnit 67 Salintupa ja 158 Jussila. Suomalaista ayrshireä seurasi myöhemmin kanadalainen ayrshire. 1980-luvun puolivälistä alkaen (jälleen suurelta osin Göran Malmbergin ponnistelujen ansiosta) SRB koki suurimmat vientimenestyksensä; noin 20 vuoden ajan sitä vietiin käytännössä kaikille mantereille, Etelämannerta lukuun ottamatta.

1990-luvun puolivälissä SRB-rotuun tuotiin tanskalaista ÖJY Mabru-sonnia. Tämä oli sikäli geneettisesti dramaattista, että ensimmäistä kertaa vuoden 1847 jälkeen käytettiin sonnia, joka ei kuulunut kansainväliseen ayrshire-ryhmään (nykyään kutsutaan nimellä RDC). Mabrun geneettinen tausta oli 0 % ayrshirea, 37,5 % RDM:a ja 62,5 % brown swissiä. Näin saatiin aikaan voimakas risteytysvaikutus, joka ei siis anna pysyvää jalostushyötyä, vaan näkyy vain ensimmäisessä sukupolvessa. Tätä seurasivat muut tanskalaiset sonnit, jotka johtivat moniin ja pitkiin keskusteluihin SRB-yhdistyksen sisällä, ennen kuin yhdistys pääsi vihdoin sopimaan uusista kantakirjasäännöistä.

Pohjoismaisten punaisten perinnöllistä vertailua

NAV-maiden lehmäpopulaatioiden perinnöllistä edistymistä eri ominaisuuksissa pääsee tarkastelemaan NAV:n kotisivujen kautta. Esimerkiksi NTM:n ja tuotoksen suhteen tanskan punaiset ovat hieman ruotsalaisia ja suomalaisia lehmiä korkeammalla tasolla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana NTM on noussut reilun 2 pistettä per vuosi.

Graafinen kuvaaja
NTM-kehitys Suomen, Ruotsin ja Tanskan punaisilla roduilla 2002-2021.
Graafinen kuvaaja
Tuotoksen edistyminen Suomen, Ruotsin ja Tanskan punaisilla roduilla 2002-2021.
Graafinen kuvaaja
Utareterveyden edistyminen 2002-2021. Utareterveyden osalta Ruotsin, Suomen ja Tanskan lehmäpopulaatiot ovat hyvin samalla tasolla, utareterveyden osalta on parin viime vuoden aikana havaittu edistymistä pitkästä aikaa.
Graafinen kuvaaja
Muut hoidot -indeksin edistyminen 2002-2021. Indeksi kuvaa eläimen jälkeläisten tasoa lisääntymis-, aineenvaihdunta- sekä jalka- ja sorkkasairauksien esiintyvyyden suhteen. Se perustuu eläinlääkäreiden hoitomerkintöihin kolmelta ensimmäiseltä lypsykaudelta. Perinnöllinen edistyminen on ollut vähäistä, mutta kun otetaan huomioon, että tuotosominaisuudet ovat vahvasti negatiivisessä yhteydessä terveysominaisuuksiin, on nähtävissä hienoista perinnöllistä edistymistä. Samalla tuotos on lisääntynyt voimakkaasti.
Graafinen kuvaaja
Sorkkaterveyden edistyminen 2002-2021. Sorkkaterveysindeksin myötä sorkkaterveys on tullut myös osaksi kokonaisjalostusarvoa.
Graafinen kuvaaja
Koon edistyminen 2002-2021. Perinnölliseltä tasoltaan NAV-maiden lehmät ovat lähentyneet toisiaan kooltaan. Tanskan punaiset ovat pienentyneet ja suomalaiset ayrshiret sekä SRB-lehmät ovat pysyneet perinnöllisesti samankokoisina.
Graafinen kuvaaja
Jalkarakenteen edistyminen 2002-2021. Jalkarakenne on hienoisesti edistynyt perinnöllisellä tasolla viime vuosina.
Graafinen kuvaaja
Utarerakenteen edistyminen 2002-2021. Utarerakenteen perinnöllinen muutos on ollut voimakkaan positiivista kaikissa NAV-maissa.
Graafinen kuvaaja
Lypsettävyyden edistyminen vuosina 2002-2021.
Graafinen kuvaaja
Kestävyyden edistyminen 2002-2021. Kestävyysindeksi kuvaa eläimen jälkeläisten kykyä saavuttaa pitkä tuotantoikä. Mittana käytetään lehmän tuotantoikää ensimmäisestä poikimisesta kolmannen lypsykauden loppuun. Tieto laskentaa varten saadaan tuotosseurannasta. Muiden kestävyysmittojen jalostusarvoja käytetään apuna kestävyyden jalostusarvon laskennassa. Kestävyys on mukana NTM:ssä. NAV-maiden lehmät kestävät tuotannossa lähes 60 päivää pidempään kuin kymmenen vuotta sitten.
Graafinen kuvaaja
Rehunsäästö on ollut mukana NTMssä vuoden 2020 elokuusta, ja indeksejä on laskettu vuodesta 2019 lähtien. Tähän saakka populaation perinnöllinen muutos on muodostunut siitä, miten rehunsäästöominaisuus on ollut yhteydessä valinnan kohteina oleviin ominaisuuksiin. Rehunsäästö-indeksi kuvaa perinnöllistä kykyä säästää rehukustannuksissa parantuneen ylläpidon (vähäisempi ylläpitoenergian tarve) ja rehunkäyttökyvyn avulla. Korkeampi jalostusarvo tarkoittaa molempien ominaisuuksien osalta enemmän säästettyä rehua ja se ilmaistaan vähentyneinä kuiva-ainekiloina kolmella ensimmäisellä lypsykaudella.

Teksti: Pirkko Taurén
Kuvat: VikingGenetics ja Sanna Lohenoja

Artikkeli Punaisten rotujen Eurooppa, osa 2: Ayrshiren Pohjolan punaiset rotutoverit julkaistiin alunperin sivustolla Nauta-lehti.