Nautalehti

Mitä lehmät sairastivat? – Terveystarkkailun tulokset 2021

Terveystarkkailun tulokset on jälleen koostettu tuotosseurantakarjojen aloitushoidoista. Terveystarkkailun kattavuus parani peräti noin kolmella prosenttiyksiköllä edellisvuodesta. Viime vuonna hoitotietoja saatiin 94,6 prosentilta tuotosseurantakarjoista. Terveystarkkailun kattavuus on siis erittäin hyvä. Hoitojakin kertyi edellisvuotta hieman enemmän eli vajaat 160 000 kappaletta.

Eniten hoitomerkintöjä kertyi koodille 12 eli hiljainen kiima. Toiseksi eniten hoitomerkintöjä kertyi koodille 301 eli äkillinen, kliininen utaretulehdus. Muiden koodien osuus hoitomerkinnöistä on selvästi alhaisempi. Hedelmällisyyshäiriöt ja utaresairaudet ovat olleet jo pitkään eniten hoidetut vaivat lehmillä. Lähes neljännes lehmistä on hoidettu hedelmällisyyshäiriöiden takia ja osuus on ollut loivassa nousussa jo pitkään. Utaresairauksien hoitoprosentin kehitys oli pitkään laskeva, mutta viimeiset neljä vuotta utaresairauksien hoitoprosentin trendi on ollut nouseva.

Top 5 yleisimmät hoidot (% hoidoista)

  1. Hiljainen kiima (koodi 12) 12,83 %
  2. Utaretulehdus, äkillinen, kliininen (koodi 301) 11,53 %
  3. Rakkulat (koodi 23) 5,79 %
  4. Muu eläinlääkärin lääkemääräyksellä tehty ehkäisevä hoito (koodi 691) 5,40 %
  5. Poikimahalvaus (koodi 101) 5,24 %

Kun terveystarkkailun tuloksia tarkastellaan poikimakerroittain, niin kaiken ikäisiä lehmiä hoidetaan eniten hedelmällisyyden ja utaresairauksien takia. Suurin muutos tapahtuu poikimahalvauksen hoitoprosentissa, joka on hyvin alhainen ensikoilla, mutta vähintään kuusi kertaa poikineilla lehmillä poikimahalvaus ei ole enää lainkaan harvinainen vaiva.

Rotujen väliset erot terveystilastoissa ovat ennallaan: holsteinia hoidetaan eniten, suomenkarjaa vähiten ja ayrshireä näiden kahden väliltä.

Rotujen väliset erot ovat ennallaan. Holsteinilla on korkeammat hoitoprosentit kaikissa sairausryhmissä verrattuna ayrshireen. Rotujen välinen ero on ollut selvä siitä lähtien, kun terveystarkkailun tuloksia on raportoitu roduittain eli vuodesta 2005 lähtien. Tuolloin ayrshiren osuus tuotosseurantalehmistä oli noin 70 prosenttia ja kokonaishoitoprosentti oli noin 9 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin holsteinilla. Viime vuonna ayrshiren osuus tuotosseurantalehmistä oli 41,7 prosenttia ja rodun hoitoprosentti on 15,55 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin holsteinilla. Ayrshiren kokonaishoitoprosentti ei ole vielä kertaakaan ylittänyt 70 prosenttia, mutta holsteinin kokonaishoitoprosentti ylitti 80 prosentin rajan viime vuonna ensimmäistä kertaa. Suomenkarja oli viime vuonna tervein rotu.

Katso tarkemmat terveystarkkailun tulokset täältä.

Teksti: Terhi Vahlsten, Faba
Kuvat: Sanna Lohenoja

Artikkeli Mitä lehmät sairastivat? – Terveystarkkailun tulokset 2021 julkaistiin alunperin sivustolla Nauta-lehti.