Uutiset

Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuo haasteita suomalaiseen maataloustuotantoon

Faba osk tuomitsee Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen suvereenin, itsenäisen Ukrainan alueelle. Hyökkäys on täysin kansainvälisten lakien ja sopimusten vastainen. Tunnemme suurta myötätuntoa Ukrainan kansaa kohtaan sen taistellessa maansa suvereniteetin puolesta.

Nykyinen maailmantilanne vaikuttaa moneen asiaan ja myös kotimaiseen elintarviketuotannon huoltovarmuuteen. Jo tähän saakka tapahtunut kehitys maatilojen kustannusrakenteissa mm. energian ja lannoitteiden hinnannousun myötä on murentanut tilojen kannattavuutta. Kannattavuustilanne on suomalaisilla maatiloilla kiristynyt viime syksystä lähtien ja vaikutukset ulottuvat vuosien 2022–2023 tuotantoon. Käynnissä olevan kriisitilanteen vaikutukset tulevat entisestään kiristämään tilannetta.

Erityinen huolemme on Suomen huoltovarmuuden säilyminen elintarviketuotannon osalta. Suomen maatalouteen on kohdennettava tukitoimia siten, että maataloustuotantomme voi jatkua häiriöttä.

Kotimaisen huoltovarmuuden turvaaminen elintarviketuotannon osalta suomalaisten maatilojen toimintaa tukemalla, on tärkeää myös koska sekä Ukraina että Venäjä ovat kumpikin suuria viljanviejämaita ja nyt käsillä olevan kriisi vaikuttaa mm. viljamarkkinoihin globaalisti.

Faba jatkaa toiminnassaan voimakkaasti suomalaisten karjatilojen kumppanina.

Tähtäämme karjatilojen kannattavuuden lisäämiseen nautojen jalostustoiminnan lisäksi eläinlogistiikkaa, eläinten terveyttä ja lisääntymiskykyä kehittämällä ja tuottamalla yrittäjien käyttöön useita erilaisia tilan talouden suunnitteluun liittyviä palveluita.

Olemme tukeneet humanitäärisen avun saamista Ukrainaan Suomen Punaisen Ristin kautta 5000 eurolla.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Antti Latva-Rasku, puh. 0400 342 039, antti.latva-rasku@faba.fi
hallituksen puheenjohtaja Paavo Karhu, puh. 050 5884493, paavo.karhu@kotinet.com