Uutiset

Panosta pitoisuuksiin

Maidon korkeat kuiva-ainepitoisuudet ovat kannattava valinta. On taloudellisempaa tuottaa kuiva-ainepitoisuuksiltaan korkeaa maitoa kuin kierrättää nestettä. Faban sonnivalikoimasta löydät pitoisuuksien ja tuotoksen parhaimmiston.

Meijeriteollisuus arvostaa maidon kuiva-ainetta. Veden kuljettaminen tiloilta jalostuslaitoksiin ja siellä tapahtuva veden erottelu rasittaa myös jalostavaa teollisuutta. Kuiva-aineen tuottaminen on myös eettisesi ja ekologisesti hyvä vaihtoehto. Lehmän tarkoitus ei ole tuottaa ”vettä” vaan ravitsemuksellisesti tärkeitä proteiineja ja rasvoja. Myös eläimen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on parempi tuottaa vähemmän litroja kovemmilla pitoisuuksilla, kuin päinvastoin. Ruokinnalla voidaan vaikuttaa maidon rasva- ja valkuaispitoisuuteen hyvinkin nopeasti. Säilörehuvaltaisessa ruokinnassa muutokset pitoisuuksissa ovat kuitenkin varsin vähäisiä jääden muutamaan prosentin kymmenykseen tai sadasosaan. Sen sijaan perinnölliset erot eläinten välillä voivat olla suuriakin, valkuaispitoisuudessa yhden prosenttiyksikön ja rasvapitoisuudessa jopa kahden prosenttiyksikön verran. Jalostamalla karjaa tuotosindeksin avulla, parannetaan maidon pitoisuuksia pysyvästi.

Käyttölistan 4/2020 sonneista rotunsa tuotoshuippua (tammikuun 2021 genomiarvostelu) edustavat:

VH Nader (Norland x VH Ramis x Fageno) Tuotosta 131 pisteen ja rasvakiloja 128 pisteen edestä. Tyttäristä tulee kookkaita, terveitä ja hedelmällisiä. Ei ihme, että tiedossa on kestävyyttä 149 tuotospäivää keskimääräistä enemmän. Emällä, VG-87, on VH Naderin lisäksi pojat VH Get Red, VH Mac Red, VH Laurids ja VH Bambari. gNTM +41 BB A2A2. VH Nader verkkokaupassa

VH Baboon (Benz x Barcley x Commander) Tuotosindeksi kohoaa 133 ja maitoindeksi 128 pisteeseen. Robotille sopivat keskikokoiset tyttäret ovat erittäin lypsytyyppisiä ja jaloiltaan upeita. Utareen huippukohta on todella vahva keskiside. Emälinjan luokitukset ovat kovia: VG-86, VG-88 ja EX-91. gNTM +33 BB A2A2. VH Baboon verkkokaupassa.

VR Facit P (VR Fanof P x VR Lazer x R Harvard) Tällä sonnilla saat tyttäriä, joissa yhdistyy kova tuotos ja upea rakenne. Tuotosindeksi on 121. Kooltaan tyttäristä tulee juuri sopivan kokoisia, jaloiltaan huippua ja utareiltaan robotille sopivia. Lisäksi puolet jälkeläisistä on nupoja. gNTM +33 BB A2A2. VR Facit P verkkokaupassa.

VR Hosea (VR Hjuve x VR Tokyo x Nora Prästgård) Komearaaminen ja tuotokseltaan (121) upea sonni, jolla myös terveys sekä käyttöominaisuudet ovat hyvät. Utare sopii robotille. Pitkät vetimet sekä vahva keskiside kannattaa huomioida. Emä, VG-85, lypsi ensikkona 11 136 kiloa maitoa ja 900 kiloa kuiva-ainetta. gNTM +24 AA A2A2. VR Hosea verkkokaupassa.

Koko laajan sonnivalikoiman löydät Faban verkkokaupasta.