Nautalehti

Uudistuseläinten määrä uusiksi

Ylimääräisten hiehojen kasvatus maksaa tuottajalle karvaan summan vanhojen lehmien menetettynä tuotoksena ja hiehojen suurempina kasvatuskustannuksina. Suunnitelmallisella eläinten uudistuksella saa aikaan tuloksia sekä pienempien kulujen että parempien ensikoiden ansiosta. Toisaalta tarvittavaan ja saatavaan uudistuseläinten määrään vaikuttaa suurelta osin myös sattuma.

 

Lehmiä poistuu karjasta eniten utaretulehdusten, hedelmällisyysongelmien sekä huonon tuotoksen takia, minkä vuoksi tarvitaan uudistuseläimiä täyttämään käytössä olevat parsi- ja lypsypaikat. Kun eläimiä on parsi- ja lypsypaikkojen suhteen optimaalisesti, karjan hyvinvointi ja yrityksen talous voivat hyvin: kaikki lehmät saavat käydä ajallaan lypsyllä, niillä on oma makuupaikka ja muutama ylimääräinenkin parsi tuomassa vapautta ja tilaa. Sopivasti vapaata tilaa antaa korkeatuottoisille lehmille tilaisuuden käydä lypsyllä useampia kertoja päivässä ja arat ensikot voivat valita oman paikan ruokintapöydällä ja makuuparsissa.

Monilla tiloilla on kuitenkin ongelmana liiallinen hiehojen kasvatus, jolloin karjaan on tulossa enemmän hiehoja kuin siitä poistuu. Koska parsi- ja lypsypaikkoja on vain rajallinen määrä, joku eläin täytyy poistaa. Useimmiten poistettavaksi valikoituu vanhempi lehmä, jolla sattuu olemaan jokin ongelma. Vaikka tilanne kuulostaa helpolta ratkaisulta, ”hieho saa paikan ja ongelmaeläin poistuu karjasta”, on kyseessä kalliiksi käyvää suunnittelemattomuutta.

Suunnitelmallisuudella tuloksiin

Vanha lehmä tuottaa vuosittain paljon maitoa sekä vasikan, eli rahaa yrittäjälle kuluja, investointeja ja palkkaa varten. Hieho sen sijaan kuluttaa koko kasvatusaikansa, eli kaksi vuotta ennen ensimmäistä poikimistaan. Keskimäärin hiehot kuitenkin tulevat kantavaksi Suomessa yli 15 kuukauden iässä, jolloin kasvatusaika, ja sitä myötä myös kasvatuskustannus ovat väkisin tavoitetta korkeammat.

Tilan tuotannon tehokkuudesta riippuen hiehon kasvatuskustannus voi olla jopa 1500 – 2000 euroa. Useimmiten olisi kannattavampaa maksaa jo tuotannossa olevan lehmän hedelmällisyys- tai utaretulehdushoidosta, kuin uuden, muuten tarpeettoman hiehon kasvatukseen kuluva hinta.

Lehmä saavuttaa tuotoshuippunsa vasta kolmannen tuotoskauden jälkeen, minkä takia lehmiä ei kannata poistaa vain siksi, että hieho pääsisi karjaan. Toisaalta ensikkoakaan ei missään nimessä kannata poistaa sen kasvatukseen käytetyn rahan takia.

Vanha lehmä tuottaa yrittäjälle jatkuvasti rahaa, hieho sen sijaan kuluttaa koko kasvatusaikansa, eli kaksi ensimmäistä vuotta.

Koska tilanne on hankala, kannattaa pyrkiä suunnitelmalliseen eläinten uudistukseen jo ennen kuin tilalla joudutaan miettimään yhdenkään eläimen poistoa.

Suunnitelmallisella uudistuseläinten kasvatuksella on taloudellisuuden lisäksi myös eläinten jalostusta kiihdyttävä vaikutus. Huonotuottoiset, rakenteeltaan heikot tai luonteeltaan ikävät lehmät voi huoletta siementää liharotuisella sonnilla, kun tietää että lypsyrodulla siemennetyt hyvät lehmät tuottavat tarpeeksi lehmävasikoita.

Huippuyksilöitä voi ja kannattaakin siementää myös sukupuolilajitellulla siemenellä, jotta mahdollisuus sukua jatkavan lehmävasikan syntymiseen kasvaa. Tulos karjan parempana eläinaineksena saavutetaan nopeammin kuin karjassa, jossa uudistukseen jäävien vasikoiden laatua ja määrää ei juurikaan mietitä.

Kestävyys edellä

Tarvittavien uudistuseläinten määrä on helppo laskea tuotannolle tuttujen tunnuslukujen avulla. Jakamalla lehmien määrä keskipoikimakerralla tai kertomalla lehmien määrä poistoprosentin desimaaliluvulla saadaan karkea tulos vuoden vasikkatarpeesta uudistukseen. Tarkempia tuloksia tarvittavista uudistuseläimistä saa ottamalla huomioon myös karjan hiehojen poikimaikä ja vasikkakuolleisuus. Myös asiantuntijoiden apua kannattaa kysyä, jos laskenta ei tunnu itselle mielekkäältä puuhalta.

On hyvä pohtia, mitä hyötyjä tilalla saataisiin aikaan, jos tarvittavien uudistuseläinten määrään vaikuttava keskipoikimakerta ja poistoprosentti olisivat paremmat. Esimerkiksi Mallilan sadan lehmän karjassa lehmät poikivat keskimäärin kolme kertaa ennen poistoa, kun taas Mollilan samanlaisessa karjassa keskipoikimakerta on 2,5. Mallilan karjassa vasikoita tarvitaan vuodessa vain 33, mutta Mollilan karjassa vasikoita tulisi saada jo 40. Jos hiehon kasvatus maksaisi kummallakin tilalla 1500 euroa, Mollilan tilan tulisi maksaa uudistuseläinten kasvatuksesta 10 500 euroa Mallilan tilaa enemmän.

On hyvä pohtia, mitä hyötyjä tilalla saataisiin aikaan, jos keskipoikimakerta ja poistoprosentti olisivat tilalla paremmat.

Myös poistoprosenttiin kannattaa paneutua ja miettiä, mitkä ovat karjan yleisimmät poiston syyt. Päätavoite on saada aikaan muutosta suurimmassa poistojen aiheuttajassa, esimerkiksi utaretulehduksissa. Poistojen vähentämiselle kannattaa asettaa konkreettinen tavoite ja pyrkiä sitä kohti suunnitelmallisesti esimerkiksi eläinlääkärin kanssa suunniteltujen ohjeiden avulla.

Välillä on kuitenkin hyvä tarkastella myös satunnaisia poistoja, etenkin eläinten lopetuksia. Poikimavaikeuksiin ja loukkaantumisiin altistuu usein vain muutama eläin vuodessa, mutta useimmiten juuri nämä yksittäistapaukset olisivat helpoiten estettävissä: poikimisia voi seurata ongelmien varalta valvontakameran avulla, lattiat on hyvä urittaa liukkauden ehkäisemiseksi ja kiimaiset eläimet kannattaa erottaa muiden seasta, jotta ne eivät kolaroi itseään tai muita.

Sattuman varassa

Uudistuseläinten tarpeen vieminen käytäntöön on pulmallista, koska emme tiedä, syntyykö siemennetyltä emältä lehmä- vai sonnivasikka. Jokainen tietää tilanteen, kun tuntuu, että kaikki syntyvät vasikat ovat järjestelmällisesti vain sonneja, tai toisinpäin. Tällainen epävarmuus onkin osakseen syy siihen, miksi liharotusiemennyksiä ei uskalleta tai haluta käyttää karjassa. Seksatulla siemenellä siementäminen lieventäisi epävarmuutta, mutta sen järjestelmällinen käyttö on vielä varsin harvinaista Suomessa.

Vuosittain tarvittava uudistuseläinmäärä kannattaa jakaa kahdellatoista, jotta saadaan suuntaa antava luku siitä, montako lehmävasikkaa kuukaudessa tulisi syntyä. Mikäli kuussa syntyy reilusti liikaa lehmävasikoita, kannattaisi jalostusarvoiltaan huonoimmat tytöt laittaa välitykseen tai myydä, jotta niiden kasvatuskustannuksilta vältytään.

Vaikka uudistuseläinten tarve riippuu lähinnä lypsylehmien poistoista, myös vasikoiden selviytyminen syntymästä ensikoksi vaikuttaa tarpeeseen. Vasikkakuolleisuus ja hiehojen poistot sekoittavat tuotannon tunnuslukujen perusteella suunniteltua lehmävasikoiden tarvetta. Vasikoiden laadukas alkuhoito on ratkaisu tähänkin ongelmaan. Hyvän alun saaneet vasikat sairastelevat vähemmän, minkä ansiosta ne jaksavat kasvaa, tulla kiimaan ja tiinehtyä. Myös hiehojen sorkkia ja hedelmällisyysongelmia kannattaa hoitaa.

Kaikki tietävät tilanteen, kun tuntuu, että kaikki syntyvät ovat järjestelmällisesti vain sonneja, tai toisinpäin.

Teksti: Heli Tikkanen
Kuvat: Sanna Lohenoja

Artikkeli Uudistuseläinten määrä uusiksi julkaistu alunperin sivulla Nauta-lehti