Uutiset

Uusi jalostuksen työkalu rehunkäytön parantamiseen julkaistu

Genominen valinta mullisti naudanjalostuksen kymmenen vuotta sitten. Kehityksen seuraava askel on huomioida jalostuksessa rehunkäyttö ja siihen liittyvät ympäristövaikutukset. Lypsykarjatilan suurimpia kustannuseriä on karjan ruokinta. Sekä ylläpitoenergian tarpeessa että rehunkäyttökyvyssä on eläinkohtaisia perinnöllisiä eroja. Siten rehun tehokkaampi käyttö alentamatta tuotosta ja heikentämättä lehmien terveyttä on mahdollista jalostuksen avulla.

Faba on ollut organisoimassa rehunkäyttöön liittyviä tutkimushankkeita jo useita vuosia. Hankkeen yhtenä rahoittaja on toiminut Valio. Viimeisten kahden vuoden aikana Luonnonvarakeskus (LUKE), pohjoismainen jalostusarvosteluyritys NAV, Århusin yliopisto Tanskassa sekä VikingGenetics ovat kehittäneet rehun käytölle tehokkuusindeksiä. Kehitystyötä varten on kerätty ja käytetty mittava määrä dataa. Rehunsäästö-indeksin avulla maidontuottaja voi jalostaa lehmiä, jotka ovat tehokkaampia rehunkäyttäjiä ja tarvitsevat vähemmän rehua ylläpitoonsa.

Yhä ilmastoystävällisempiä lehmiä

Painavammat lehmät tarvitsevat enemmän rehua ylläpitoansa varten kuin kevyemmät lehmät. Lisäksi tutkimuksissa on havaittu, että maltillisen kokoiset lehmät ovat perinnöllisesti parempia kestävyydessä ja sorkkaterveydessä.

Kasvattamalla ja jalostamalla lehmiä, jotka tarvitsevat vähemmän rehua ylläpitoon ja tuotantoon, karjankasvattajat alentavat myös metaanipäästöjä, koska tehokkaampi rehun käyttö tarkoittaa metaanipäästöjen pienentämistä. Kasvihuonekaasujen osalta tutkimus osoittaa, että keskimäärin 6 % lehmän syömästä energiasta käytetään metaanin tuottamiseen. Tämä vaihtelee kuitenkin 2-12 % riippuen siitä, kuinka tehokkaasti lehmä muuttaa rehun maidoksi.

Vähemmän rehukustannuksia

 Eläimen ylläpitoenergian tarve on keskimäärin 30 % kokonaisrehunkäytöstä. Ylläpitoindeksin korkea arvo tarkoittaa, että eläimen jälkeläiset tarvitsevat keskimääräistä vähemmän rehua ylläpitoansa varten. Jos kahdella sonnilla on 20 indeksipisteen ero ylläpitoindekseissä, niin näiden sonnien tyttärillä on, rodusta riippuen, n. 60-80 kilon ero ylläpidon rehutarpeessa lypsykautta kohti.

Luonnonvarakeskus arvioi, että 15 vuoden jalostustyö toisi 41 miljoonan euron säästöt rehunkäyttöön vuositasolla suomalaisille maidontuottajille.

Ylläpidon jalostusarvo perustuu lehmän elopainon mittauksiin. Suomesta saatavien rinnanympärysmittausten lisäksi Tanskasta on käytettävissä varsinaisia punnitustietoja. Aineiston määrästä ja laadusta sekä ominaisuuksien korkeista periytymisasteista johtuen ylläpidon jalostusarvon arvosteluvarmuus on korkea jälkeläisarvostelluilla sonneilla ja genomitestatuilla elämillä.

Seuraava askel on rehunkäyttökyky

Jotta varsinaista rehunkäyttökykyä voidaan jalostaa, tarvitaan runsaasti mittauksia yksittäisten lehmien syömästä rehumäärästä. Tämän mittaaminen on tällä hetkellä vaikeaa ja kallista, koska tietojen saanti onnistuu käytännössä vain erityisissä tutkimuskarjoissa. Ratkaisua haetaan Viking Genetics’in kehittämästä CFIT-menetelmästä (CFIT = Cattle Feed Intake System). Menetelmä hyödyntää 3D-kuvantamistekniikkaa eläinten tunnistamisessa, sekä niiden syömän rehun määrän laskennassa.

Pohjoismainen jalostusarvosteluyhdistys NAV käyttää rakenteilla olevan rehunkäyttökyvyn jalostusarvostelun pohjana aluksi aineistoja pohjoismaisista ja muista Euroopan maiden, sekä Pohjois-Amerikan tutkimuskarjoista. Yksityisistä tuotantokarjoista saatavia CFIT-mittauksia lisätään aineistoon heti, kun mittauksia on saatavilla, todennäköisesti jo tulevan syksyn aikana.

Lisätietoa:

Tutkimusagronomi Jukka Pösö, Faba osk, p. 0400 614 035

Erikoistutkija Martin Lidauer, Luke, p. 02 9532 6329